Syyslomaleirit
4. 19-23.10 ke-su 160e
5. 23.-26.10 su-ke 120e (2paikkaa)
6. 26.-30.10 ke-su 160e (täynnä!)
Saapuminen leirille 18-20 välisenä aikana ja päättyminen klo 16. On mahdollista olla koko viikko, eli kaksi leiriä putkeen tai lisätä muutama päivä ennen tai jälkeen leirin (h. 40e/pv). Varausmaksu kaikille leireille on 50e.
Ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten tästä.
Maksutiedot löytyvät Toiminta --> Maksutiedot osiosta.
Jokaiseen leiriin kuuluu:
-Vähintään 2h ratsastusta/pv. Tunneilla voidaan mennä sekä koulua että esteitä, ja toiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan! Mahdollisuus myös tehdä esim. istunta/tasapainoharjoituksia liinassa, mennä ilman satulaa tai ratsastusleikkejä.
-Teoriaa (joka usein tapahtuu tallissa tehden, ei sisällä istuen). Voimme esimerkiksi irtohypyttää, opetella hevosen esittämistä näyttelyissä, juoksuttaa, ajaa tai ohjasajaa.
-Tykkäämisen mukaan hevosten hoitoa (oma tai jaettu hoitohevonen), tallilla puuhastelua, varusteiden huoltoa, hevosten taluttelua metsässä, muiden kotieläinten kanssa touhuamista(esim. koira-agilitya, vuohen hoitoa, kanojen ruokkimista), vapaata oleskelua yms.
-Aamupala, välipalat ja kaksi lämmintä ruokaa.
- Sauna lämpimänä vaikka joka ilta.
-Leirillä ei ole tiukkaa minuutti-aikataulua, vaan mennään fiiliksen mukaan ja toiveita kuunnellaan!
Majoittuminen tapahtuu talon yläkerrassa olevassa kahdessa huoneessa, joihin mahtuu molempiin neljä henkeä. Alakerasta löytyvät pesutilat, wc sekä tupakeittiö jossa ruokailu tapahtuu.
Jokaiselle leiriläiselle lähetetään ennen leirin alkua vapaaehtoinen kysely, jonka täyttämällä voi vaikuttaa leirin sisältöön kertomalla omista toivomuksistaan.
Varaukset ja tiedustelut sähköpostitse tai puhelimella Johannalle. |